the other danish girl

“Urheillessa hikiset ja hiertävät alushousut on aivan kauheat.”

"When exercising, sweaty and chafing underwear is just horrible."

Aktiivista arkea elävän Saaran on ollut vaikea löytää kovaa treeniä ja useita pesukertoja kestäviä alusvaatteita.

Kuin ei olisi mitään päällä.

Viimeinen asia, jota kiireen keskellä haluaa miettiä, on hiertävä rintaliivin olkain tai treenitrikoiden alta paistava alushousun reuna.

Sairaanhoitajana työskentelevä Saara viettää suuren osan työpäivistään jaloillaan. Kun työt on tehty, aivot täytyy saada nollata: työ sairaalassa on sosiaalista ja tarkkuutta vaativaa. Vaikka työpäivän aikana askelia kertyy usein tuhansia, Saara raivaa arkeensa aikaa liikunnalle. Hän pyrkii käymään kuntosalilla kolmesta neljään kertaan viikossa.

"Olen kolmivuorotyössä, joten viikot voivat olla erilaisia. Yritän kuitenkin järjestää päiväni niin, että liikkuisin töiden lisäksi vähintään puoli tuntia, oli se sitten lenkkeilyä, salitreeniä tai pyöräilyä."

Saara_blog-1

Saaran mukaan hyvien alushousujen pitää pysyä hyvin paikallaan, kestää hikeä ja olla huomaamattomat treenitrikoiden alla.

Huonosti istuvat alusvaatteet ovat painajainen

Aktiivinen elämäntyyli vaatii siihen sopivat varusteet. Sellaiset olivat Saaralla kiikarissa, kun hän osallistui the other danish girl -alusvaatemalliston testiryhmään. Hän on alusvaatevalinnoissaan tarkka. Alusvaatteiden täytyy sopia sekä vartalon muodoille että päivän erilaisiin tekemisiin. Etenkin urheillessa harva asia tuntuu pahemmalta sielussa asti kuin hikiset ja hiertävät alushousut, jotka eivät pysy kunnolla päällä.

"Hikinen ja hiertävä alushousu on aivan horror," Saara kuittaa.

Hänen ilokseen Shameless Low Waist Thong -alushousut olivat kuitenkin täysosuma. Kevyissä ja matalavyötäröisissä tanga-alushousuissa on hyvin istuva resori vyötäröllä.

"Alushousujen pitää pysyä hyvin paikallaan, kestää hikeä ja olla huomaamattomat treenitrikoiden alla. The other danish girlin alushousut olivat juuri tällaiset. Olin todella tyytyväinen."

Kun kriteerit täyttävä malli löytyy, Saaralla on tapana suosia sitä vuodesta toiseen ja ostaa useita eri värejä. Niin hän uskoo käyvän the other danish girl -alushousujen kohdalla.

Kauniit rintaliivit sopivat arkikäyttöön

Rintaliivit Saara ostaa aina paikan päältä ammattiliikkeistä, ei koskaan verkkokaupasta sovittamatta. Saaralle on tärkeää, että esimerkiksi juostessa liivit tukevat rintoja. Arkikäyttöön tarkoitetuissa rintaliiveissäkin on oltava kaarituki.

"Moni ei tule ajatelleeksi, miten paljon tukea naisen rinta aidosti tarvitsee. Jo kävellessä rauhalliseti rinnat hölskähtävät vähän ja painovoima vetää niitä aina alaspäin. On venymistä ja raskausarpia."

Aktiivisessa liikunnassa the other danish girlin Metropolitan Top -liivit eivät tarjonneet Saaralle aivan tarpeeksi tukea, mutta hän suosittelee niitä arkikäyttöön ja korkeintaan kevyeen joogaan tai venyttelyyn. Liiveissä on hänen mielestään kaunis V-kirjaimen muotoinen kaula-aukko symmetrisesti edessä ja takaa.

Kierrätetystä kankaasta valmistetut alusvaatteet kestävät käyttöä

Jos Saara saisi suunnitella unelmiensa alusvaatteet, ne olisivat hyvin lähellä hänen testaamiaan the other danish girlin tuotteita. Käytännölliset ja mukavat niiden täytyy toki olla, mutta myös kauniit ja imartelevat. Parhaimmillaan ne kestävät aamusta iltaan niin työtä kuin urheiluakin.

Saaran testaamat alushousut ja rintaliivit on valmistettu Smoothshell Light™ -kankaasta, joka on 100-prosenttisesti kierrätettyä polyamidia. Ne tuntuivat päällä huomaamattomilta ja silkkisiltä ja näyttivät Saarasta myös hyviltä.

"Alushousut ovat takapuolelle tosi imartelevat. Rintaliiveissä on kaunis muoto."

Saara_blog-2

Alusvaatteet pysyivät yhtä hyvännäköisinä kahden viikon mittaisen testijakson alusta loppuun. Ne toimivat niin töissä kuin vapaalla, joissain urheilusuorituksissa ja erilaisten vaatteiden alla.

Toisin kuin jotkin Saaran esimerkiksi ketjuliikkeistä hankkimat alusvaatteet, the other danish girlin tuotteet eivät rispaantuneet tai venyneet kovassa käytössä ja useiden pesukertojen aikana.

"Suosittelen etenkin alushousuja kenelle tahansa. Ne ovat täydelliset."

Lue seuraavaksi

"No one wants to be forced into one mold"
"In retirement, I have given myself permission to enjoy beautiful underwear"