Tarina

Nimen alkuperä

Usein ensimmäinen kysymys on, mistä 'the other danish guy' -nimi tulee. Sotkuinen tapahtumaketju käynnistyi New Yorkissa 6. kesäkuuta 2014.

Syntytarinaan

Ei tunnu miltään

Onko mahdollista tehdä alusvaatteita, jotka sekä näyttävät että tuntuvat hyvältä? Eihän kukaan halua käyttää kuroutuvia, huonosti istuvia alushousuja, jotka aiheuttavat tuskaa ja kärsimystä.

Kun ensimmäinen mallikappale valmistui, reaktio oli mykistävä: ”Eihän nämä edes tunnu miltään!". Niin sen pitää olla.

Ei tunnu jalassa, eikä omassatunnossa.

Käyttämämme materiaali ei ole ideologinen valinta, vaan tosiasioiden hyväksymistä. Muotialan on otettava enemmän vastuuta käyttämistään materiaaleista. On parempi olla osa ratkaisua, ei osa ongelmaa.

Ylivoimaisesti suurin osa alusvaatteista tehdään edelleen puuvillasta, jonka vesilajanjälki on säädyttömän suuri. Puuvilla aiheuttaa vahinkoa planeetalle – ja aluspukeutujalle. Sama koskee myös luomupuuvillaa ja reilun kaupan puuvillaa. 

Teemme oman osamme muoviroskan vähentämiseksi maailman merissä.

Mitä enemmän tämä liiketoiminta kasvaa, sitä vähemmän kalaverkkoja jää valtameriin. Saatat silti ajatella, että muovi on vähintäänkin epäilyttävä materiaalivalinta alushousuihin.

Pääraaka-aine on italialainen ECONYL® -lanka, joka on tehty regeneroimalla mm. meriin hylättyjä kalaverkkoja. Langasta neulotaan korkealaatuinen Smoothshell™ -kangas: pehmeä, kevyt, sileäksi viimeistelty, tavattoman mukava, hengittävä ja nopeasti kuivuva materiaali.

Lue enemmän

Only three balls matter

Kertakäyttökulttuuri ja pikamuoti kuormittavat kotiplaneettaamme raskaasti. Joka vuosi syntyy osapuilleen 15 miljoonaa tonnia uutta tekstiilijätettä, josta suurin osa jää täysin hyödyntämättä.

Vaikka ongelma on iso, sen ratkaisu piilee pienissä valinnoissa: ostaako halvinta kyselemättä mistä tuote on peräisin tai paljonko sen valmistaminen on aiheuttanut kärsimystä ympäristölle tai ihmisille – vai kantaako oman vastuunsa.

Todellisuuden innoittama

Vain harvat ihmiset näyttävät hyvältä missä tahansa vaatteessa, mutta silti suurin osa vaatteista on suunniteltu mallimittaisille ihmisille. Meillä suunnittelun lähtökohtana on muoto ennen kokoa.

Riippumatta siitä minkä kokoinen tai muotoinen on, jokaisella tulee olla mahdollisuus ostaa hyvin istuvia alusvaatteita, joilla on positiivinen vaikutus itseluottamukseen.

Stealth

Itseluottamuksen ensimmäinen kerros.

Itseluottamus on sitä, että antaa muiden ihmisten nähdä sen kuka todella on – eikä esitä mielikuvaa jostain mitä kuvittelee muiden odottavan. Tästä syystä kuvissamme esiintyy ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät elä elämäänsä muiden odotusten mukaan.

Katso, ihminen! Aina väärän kokoinen, näköinen ja värinen, käyttää vääriä sanoja, tekee virheitä, huonoja valintoja ja edustaa vääriä mielipiteitä. Liian normaali ja liian outo. Liian kaikenlainen. Meistä jokainen.