Jos aina pitää olla täydellinen, ei oikein ehdi olla oma itsensä.
Vahva raivaa tiensä eteenpäin esteistä piittaamatta. Heikko ei edes tiedä missä on. Vahva pystyy mihin vaan. Heikko ei osaa, pysty tai kykene. Vahva pärjää yksin. Heikko tarvitsee apua ja pyytää sitä. Vahva ei tunne mitään. Heikko näyttää tunteensa. Vahva ei tee virheitä. Heikko on niin heikko, että vieläpä tunnustaa tehneensä. Vahva pitää kiinni. Heikko päästää irti. Näinkö on?
”Kun ymmärsin että voin tiputtautua epävarmoissa elämän hetkissä terveellä tavalla ja rehellisenä lasteni kannateltavaksi, tunsin syvintä turvallisuutta elämässäni. Myös lapset kertoivat kokevansa turvaa kun olen juuri se mikä olen. Nuo hetket opettivat, että merkityksellisintä on olla läsnä toiselle, ei auttaa tai tehdä mitään. Tärkeintä on uskaltaa elää läpi kaikki elämän värit ja löytää ympärille ihmiset, jotka kykenevät ottamaan ne vastaan. Sydämestäni onnellinen, että uskalsin löytää nämä ihmiset lapsistani.”
”Se että saa lohduttaa äitiä ja jutella kaikista elämän asioista yhdessä tuntuu hyvälle. Ymmärretään mitä kaikkea elämässä voi tulla eteen ja toisaalta, että kaikesta selviää. Että riittää kun on siinä ja silittää, ja kohta jo nauretaan taas yhdessä jollekin arkiselle.”
Olisiko sittenkin niin, että vahva hyväksyy heikkouden itsessään ja muissa ja on siksi vahva.
Jos ei kokeile, ei voi koskaan tietää.
